Marja Komppa [Vihreät] 432 - Yhdessä saamme enemmän aikaan
Tammen lehti

Kahdeksan vuotta kunnallispolitiikassa

Takana on kaksi kautta valtuustossa ja kahdeksan vuotta kunnanhallituksessa Korpilahdella.

Alkuaika oli aikamoista kunnallispolitiikan oppikoulua. Ainoana vihreiden valtuutettuna aloin rakentaa yhteistyötä muiden ryhmien kanssa. Ensimmäisen kauden lopussa tehtiin merkittävä päätös uuden koulukeskuksen rakentamisesta, mutta sitä päätöstä tehdessäni tiesin, että Korpilahdella ei enää ollut taloudellisia mahdollisuuksia selviytyä. Mutta olimme homekoulumme kanssa pakkoraossa, kouluasia oli pakko laittaa kuntoon. Onneksi uskalsimme olla rohkeita, ja nyt on koulua käyty kohta pari vuotta uusissa terveissä tiloissa. Kouluasiassa onnistuminen on ollut mukavin asia kunnallispoliittisella urallani.

Toisella kaudella aloin tehdä tiivistä yhteistyötä eri puolueiden nuorempien valtuutettujen kanssa. Yhteistyömme johti kesällä 2005 yhteydenottoon Jyväskylään ja kuntaliitosselvitykseen.

Kahdeksaan vuoteen on mahtunut turhauttavaa kamppailua epätoivoisen kuntatalouden kanssa, toisaalta taas hienoja hetkiä, kun yhteistyö on sujunut ja järkeviä päätöksiä saatu aikaiseksi. Yhteistyö samanhenkisten ihmisten kanssa ja toiminta yhteisen tavoitteen eteen ja onnistunut lopputulos on vakuuttanut, että olen vaikuttanut asioiden kulkuun.

Nyt edessämme ovat uudet haasteet, joihin olen valmis tarttumaan.